








Olen tässä viimeaikoina jostakin syystä muistellut hyviä kouluruokia ja yksi ehdottomista lemppareistani oli ohrapuuro ja varsinkin sen kanssa tarjoiltu mehukeitto... pakkohan sitä oli sitten valmistaa. Tein sen tosin riipuuron kaveriksi, mutta hyvin toimi sekin.
1 l sekamehua (Juissi vadelma- mustikkamehu)
4 rkl perunajauhoja
mustikoita
mansikoita

Sekoita kylmän mehun joukkoon perunajauhot ja sekoita hyvin. Kiehauta mehu koko ajan sekoittaen. Kun mehu on pulpahtanut lisää mansikat ja mustikat (tai muita marjoja). (Itse lisäsin marjat puoliksi sulaneina, joten lisätessä ne ohensivat keittoa hieman.) Anna jäähtyä sen aikaa kun valmistat puuron.
Tein pienet salaattiannokset meille alkupaloiksi kun odoteltiin makaroonilaatikon valmistumista ja nälkä alkoi käydä liian suureksi...

Salaatista löytyy kiinankaalia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, punasipuli, mozzarellaa, suolaa, pippuria ja viinietikkaa.
Muruseni teki meille ihanan raikkaan boolin, kun mietittiin, että miksi boolissa on aina oltava alkoholia... miksi ei tehtäisi illaksi vaan kulhollista hyvää janojuomaa. (Juotiin tästä määrästä kyllä muutama päivä) :)
1 l omenamehua
1 l greippimehua
1 l vissyä
jäitä

Kas niin selaimen vaihto (mikä ei kyllä toimi yhtä hyvin kuin mitä tähän asti käytin, mutta ainakin saan kuvia näkyviin, jei!)
Tuossa taannoin meihin iski kova hedelmä-himo ja heti piti rynnätä kauppaan ostoksille ja saaliiksi tulikin kaikkea mahdollista...pakko oli ottaa kuvakin kun oli niin ihanan näköinen keko. :)

Tein saaliista sitten hedelmäsalaattia, vaaleaa versiota tällä kertaa...
Salaatista löytyy omena, päärynä, rypäleitä, banaani, appelsiini, kiiwi ja karambola.




|
|